Syttyy sydämessä

Syttyy sydämessä

Mitä jos onkin niin, että kaikkein hedelmällisimmät keskustelut, edistyksellisimmät ideat syntyvätkin pöydässä, jossa istuu vaikkapa valokuvaaja, parturikampaaja, valmentaja ja lvi-alan yrittäjä? Ideoiden jakaminen, oivallukset toiselta toimialalta voivat olla yllättävänkin hyödyllisiä oman liiketoiminnan kehittämisen kannalta. Tämän takia paikat ja foorumit kohtaamisille ja yhteisöllisyydelle ovat tärkeitä. Kun luottamus kasvaa myös yhteistyön edellytykset vahvistuvat. Samanhenkisten, innostuneiden ja eteenpäin katsovien ihmisten seurassa innostuu ja näennäisen mahdottomasta voi tulla mahdollista.

Usein saa kuulla, että pienyrittäjä kaipaa vertaistaan. Kun kaksi työstään innostunutta hierojaa kohtaavat, syntyy kokemustenvaihtoa, ideointia, yhteisiä näkökulmia, molempia eteenpäin työntävää puhetta. Yhteisöllisyys, vertaisuus ja keskustelut ovat yrittäjille tärkeä voimavara. Jos asioita pallottelee ainoastaan itsekseen, voi näkökanta jäädä kapeaksi. Kun keskusteluun lisätään eri näkökulmia, on uusi lähestymistapa pian valmis. Muodostuvat yhteistyösuhteet ja verkostot auttavat myös ideoiden eteenpäin viemisessä. Joku tuntee jonkun, joka voi auttaa.

Yritystankkaamon vielä lyhyellä elontiellä kerätyissä kyselyvastauksissa on noussut esiin, että yhteisöllisyys, työhyvinvointi ja virkistystuokiot ovat se, mitä yrittäjät tällä hetkellä tarvitsevat ja kaipaavat. Koronasta alkanut eristäytyminen ja yksilöllisyyden korostuminen ovat jättäneet aukon ja tarpeen yhteisöllisyydelle. Edelleen kaivataan kavereiden näkemistä, keskusteluja ja ajatustenvaihtoa ja yhdessäoloa. Erityisesti yksinyrittäjillä tarve on merkittävä.

Vertaisymmärtämisen ja vertaistuen merkitys on näin ollen keskeinen. Ollaan heti samalla aaltopituudella ja puhutaan samaa kieltä, työn haasteet, paineet ja toisaalta myös ilot ovat tuttuja. Kokemusten jakaminen ja niistä puhuminen on tärkeää. Sanotaan, että vain toinen yrittäjä voi todella ymmärtää toista yrittäjää.

Tervetuloa käymään Yritystankkaamolla, katso tarkemmat tiedot täältä.

Kuuntele myös Santerin ja Tean podcast Arkijohtaminen ja tunneäly yrityksissä

Kirjoittajat

Marko Kämäräinen & Santeri Halonen Yritystankkaamolta

Marko Kämäräinen Heimopäällikkö

Viimeisimmät kirjoitukset

18.09.2024 | Kimmo Liimatainen
Uusi kasvo tiimiin: Kimmo Liimatainen
12.04.2024 | Sanna Jylänki
Mitä Laukaan Kehitysyhtiö tekee?
18.03.2024 | Vierailija
Täsmävalmennuksella osaava työntekijä – onnistuisiko?