Elinvoimaa Laukaaseen Saraakallio-investoinneista

Ulkomaisten matkailijoiden määrä Keski-Suomessa kasvoi 30 % vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Ulkomaanmatkailijoita on ollut myös Laukaassa aiempaa enemmän. Sen on huomannut myös Laukaan satamakahvion henkilökunta, joka palvelee asiakkaita suomen lisäksi entistä useammin englanniksi ja muilla kielillä.

Laukaan satamakahvio pitää auki heinäkuussa satamaan pystytettyä Saraakallio-infopistettä, opastaa asiakkaita Saraakalliolle ja vuokraa heille kanootteja ja sup-lautoja. Luontopalveluyrittäjät tarjoavat opastettuja soutu-, melonta- ja venekuljetuksia Saraakalliolle ja Päijänne Risteilyt Hildenin Suomen Suvi -laiva seilaa kahdesti viikossa risteilylle, jolla pääsee kalliomaalauksia ihailemaan, lähtöpaikkana Jyväskylä, Laukaan satama tai Kuusa.

Matkailupalvelujen kehittäminen on osa Laukaan elinvoimatyötä, jossa tuloksia saadaan vain Laukaan kunnan, yrittäjien sekä luonto- ja kulttuurialan muiden toimijoiden aktiivisella yhteistyöllä. Yhteistyön tuloksena Laukaaseen on saatu usean kymmenen vuoden taustatyön, ideoinnin ja suunnittelun tuloksena elinvoimaa kasvattavaa matkailuinfraa. Kalliomaalausten edustalle pystytetty Saraakallion katselulaituri ja Laukaan sataman Saraakallio-infopiste ovat kunnan ulkopuolisella hankerahoituksella rakentamia ja Peurungan Saraakallio-elämyskeskus Peurungan oma investointi.

Matkailutarjontaa kehitetään edelleen Matkailun tiekartta 2030 -hankkeessa

Elinvoimatyö ja matkailun kehittäminen kohti Lapin kaltaista vetovoimaa on pitkäjänteistä työtä. 1.9. käynnistyvässä Uudessa Laukaan matkailun tiekartta 2030 -hankkeessa (hanke-aika 1.9.2025 – 31.8.2027) Laukaan kunta, yritykset ja yhteisöt kehittävät matkailutarjontaa yhdessä. Hankkeen tavoitteena on muodostaa Laukaan matkailun yhteinen visio ja toimintasuunnitelma. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen liitto Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman kautta. Hankkeen toteuttaa Laukaan kunnan yrityspalvelut olemassa olevan henkilöstön voimin.

Lisätietoja

Lauri Jänis

Projektipäällikkö, Culture in Nature -hanke

0406102428

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41340, Laukaa

lauri.janis@laukaa.fi

Reijo Himanen

Hankeasiantuntija

040 183 5042

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Heli Peltola

Viestintäpäällikkö

040 620 3318

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi