Jaa kehitysehdotuksesi Laukaa-areenan kehittämiseksi!

Laukaan Lievestuoreella sijaitsevalle moottoriurheilusta ja liikennekoulutuksesta tunnetulle tapahtuma-alueelle ollaan nyt laatimassa kehittämissuunnitelmaa. Alue tunnetaan myös Lievestuoreen moottoriurheilualueena. Haemme ehdotuksia alueen kehittämiseksi avoimella kyselyllä.

Laukaan Lievestuoreella sijaitsevalle tapahtuma-alue Laukaa-Areena tunnetaan nykyisin moottoriurheilusta ja liikennekoulutuksesta. FCG Finnish Consulting Group on nyt laatimassa Laukaa Areena -tapahtuma-alueelle kehittämissuunnitelmaa. Toivomme alueesta kiinnostuneiden toimijoiden näkemyksiä alueen kehittämiseksi. Kehittämiskyselyyn voi vastata sunnuntaihina 19.2.2023 mennessä.

Laukaa-areenan kehittämissuunnitelmassa selvitetään laajasti alueen käyttömahdollisuuksia ja -tarpeita mahdollisia uusia toimijoita ja käyttömuotoja. Alueelle laaditaan yleissuunnitelmatasoinen tekninen suunnitelma karttoineen, havainnekuvineen ja kustannusarvioineen sekä muodostetaan yhteinen visio. Suunnitelmassa myös kartoitetaan olemassa olevien ja mahdollisten uusien yhteistyökumppaneiden tahtotilaan alueen pitkäjännitteiseen kehittämiseen.

Nyt Laukaan kunta on saanut rahoituksen Keski-Suomen liitolta alueen kehittämiseksi monipuoliseksi tapahtuma-alueeksi, jossa voidaan nähdä entistä enemmän myös kansainvälisiä tapahtumia.

Kysely Laukaa-areenan kehittämiseksi

Haemme ehdotuksia alueen kehittämiseksi avoimella kyselyllä. Pyrimme laajentamaan alueen käyttömahdollisuuksia ja monipuolistamaan alueen tapahtumatarjontaa ja muita palveluja. Kiinnostuneita pyydetään vastaamaan kyselyyn sunnuntaihin 19.2.2023 mennessä.

Vastaa kyselyyn

Tietoa Laukaa-Areenasta

Lievestuoreella sijaitseva moottoriurheiluun ja liikennekoulutukseen tunnetulla alueella on järjestetty runsaasti erilaisia moottoriurheilutapahtumia MM-ralleista, kartingiin ja endurokilpailuista ja traktorivetokilpailuihin (tractor pulling). Osa alueesta toimii myös MM-rallien aikaisena pysäköinti- ja yleisöalueena. Alueella tällä hetkellä toimivat Gradian liikenne- ja maarakennusalan koulutusyksikkö, Jyvässeudun ajoharjoittelurata, Keski-Suomen moottorikerho, Keski-Suomen Tractor Pulling ja Ruuhimäki Circuit.

Lisätietoja

Mari Holopainen, FCG, mari.holopainen@fcg.fi, p. 041 731 7913

Reijo Himanen

Hankeasiantuntija

040 183 5042

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi