Tuhatta työtä yrityspalveluissa

Tuhatta työtä yrityspalveluissa

Mitä ne siellä kunnanvirastossa oikein puuhaa? Miksei ne ehdi tehdä sitä ja tätä ja saa asioita eteenpäin?

Koska olen tullut kuntaan yritysmaailmasta, jossa asiat on totuttu tekemään nopsakkaan ja kaikilta kyselemättä, on helppoa samaistua näihin kysymyksiin. Tästä syystä päätin avata omaa päivittäistä työsarkaani kunnan yritysasiantuntijana, sekä avata hiukan toimintaa kuntatoimijan näkökulmasta ainakin osaltani. Tästä on hyvä kertoa lisää myös siksi, kun työnkuvani muuttui hieman henkilöstömuutosten vuoksi kuukausi sitten.

Mitä minä siis puuhaan?

Tulin kuntaan yritysasiantuntijaksi suoraan yksityiseltä sektorilta ja voisi ajatella, että työtahti tai tekotapa ovat toisenlaiset, mutta eipä se lopulta ole. Yrittäjänä sitä toki päättää asioista itse tai yrityksen toisten yrittäjien kanssa, kun kunnassa päätöksentekoon liittyy myös kuntalaiset ja sitä kautta päättäjät ja toki mahdollisesti muita kunnan yksiköitä jotka tulee ottaa huomioon. Ja että päätöksenteko olisi demokraattista eli tasapuolista ja perusteltua kaikille, tarvitaan myös eritasoisia tahoja tekemään sopimuksia ja hoitamaan hommia. Koska pelataan yhteisillä rahoilla. Yhdessä kuntalaisten ja kunnan yrittäjien parhaaksi.

Minun päätehtäväni on alusta saakka ollut yritysten tapaaminen, sekä alueen yrityskentän tunteminen ja kuuleminen yritystonttimyynnin ja markkinoinnin lisäksi. Näiden lisäksi työllisyyspalvelujen ja yrittäjien välissä koordinointi ja näiden välillä ikään kuin ”väljvöyhkänä” toimiminen, kuten savossa sanotaan. Nämä tehtävät säilyvät minulla edelleen, vaikka elinkeinojohtajan (Teemun) vaihdettua toisiin tehtäviin, on listalleni tullut myös osa hänellä olleista tehtävistä. Virkatehtäviä elinkeinoyksikössä hoitaa jatkossa kunnanjohtaja Linda Leinonen ja muita Teemulla olleita tehtäviä on jaettu tiimimme kesken. Tiiviisti tiimissämme toimii lisäkseni hankeasiantuntija Reijo Himanen sekä viestintäpäällikkö Heli Peltola, Lindan lisäksi. Lisäksi teemme läheistä yhteistyötä työllisyyspalveluiden sekä maankäytön ja kaavoittamisen kanssa. Elinkeinoyksikön asiat ulottuvat myös lähes kaikkiin muihinkin kunnan sektoreihin, kuten sivistykseen ja soteen, mutta näiden kanssa yhteiset tehtävät ovat hiukan harvinaisempia kuin viikoittaisia.

Miksei se Sanna ole ottanut minuun yhteyttä?

Edellä kerrotun muutoksen vuoksi työnkuvani on siis hiukan muovaantunut alkuperäisestä. Yrityksiä tapaan edelleen, mutta alkukuukausien, 2-3 yrityksen päivätahtia on pitänyt hiukan höllätä, jotta ehdin tehdä myös valmistelevat toimenpiteet ja hoitaa mm. Laukaan Kehitysyhtiön toimitusjohtajan tehtävät. Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu myös viedä alueen kehittämisasioita eteenpäin ja näin ollen niillekin tulee varata aikaa kalenteriin ja käydä muiden yksiköiden kanssa keskustelua mm. palaverien merkeissä ja sähköisesti tai soitellen.

Meillä on Laukaassa noin tuhannen toimivaa yritystä sekä lisäksi alkavat yritykset, kevytyrittäjät, tänne sijoittumista suunnittelevat yritykset sekä maatalousyritykset ja erilaiset sidosryhmät. Yritysten yhteystietojen kaivaminen ei myöskään ole mikään pieni juttu, kun varsinaisia yritysrekistereitä ei ole olemassa ja ne mitä on saatavilla patentti- ja rekisterihallitukselta, ovat pitkiä ja usein ajantasaiset yhteystiedot puuttuvat. Eikä siksi kaikkiin yrityksiin ”listan mukaan” suorakontaktointi ole järkevää. Niinpä yrityksiin kontaktointi on melkoista hakuammuntaa ja mm. somen ja verkon kaivamista. Osa yrityksistä ei koe tapaamista tärkeäksi juuri nyt, osa toimii tosi pienesti eikä siksi ehdi tapaamaan ja osa ottaa itse yhteyttä, kun haluaa ehdottomasti tavata pian. Tavoitteeni on kuitenkin edelleen tavata kaikki Laukaan alueen yrittäjät, mutta kuten ymmärrätte, se vie väistämättä jokusen tovin. Tai oikeastaan on elinikäinen projekti, kun uusiakin tulee koko ajan!

Tästä edellä mainitusta syystä toivonkin, että jos kaipaat tapaamistamme mahdollisimman pian, ole hetimiten yhteydessä, niin sovitaan aika. Jos taas ei ole niin kiireistä, niin tule vaikkapa kuukausittaisille yritysasiantuntijan kahveille tai Lievestuoreen ”nonstop” päivystykseen JyväsPakarille. Yksi hyvä keino tavata, on myös yhteiset tapahtumat, joita järjestämme kunnan nimissä, mutta myös yhdessä Laukaan Yrittäjät ry:n sekä Lievestuoreen yrittäjien kanssa. Nappaa minua hihasta vaikkapa kaupan tai ravintolan jonossa!

Ota siis edelleen yhteyttä matalalla kynnyksellä! Meidäthän tavoittaa helposti vaikkapa somemaailmasta Facebookista, Instagramista tai allekirjoittaneen suoraan henkilökohtaisesti LinkedIn:stä. Toki perinteiset puhelut, tekstarit ja sähköpostit ovat myös tavoittamislistalla.

yritysasiantuntija lievestuoreella

Innostavaa syksyä yrityskehittämisen ja Laukaalaisen yhteistyön merkeissä

toivottelee

Sanna Jylänki

yritysasiantuntija, Laukaan kunta

Laukaan Kehitysyhtiön tj.

040 152 4922

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

sanna jylänki
Sanna Jylänki yritysasiantuntija

Viimeisimmät kirjoitukset

10.11.2022 | Sanna Jylänki
Mitä kunnanjohtaja tekee – podcast
19.10.2022 | Sanna Jylänki
Tuhatta työtä yrityspalveluissa
08.08.2022 | Reijo Himanen
Yrittäjän hankehumppa – onko järkee vai ei?