Maastokäynnillä Kirkkoniemen kulttuuri- ja luontokohteessa

Lauri Jänis muutti Pohjois-Karjalasta Laukaaseen vetämään Culture in Nature Laukaa –hanketta. Lauri kävi upeassa Kirkkoniemessä ja pohti mitä seuraa siitä, kun Kirkkoniemen silta jouduttiin purkamaan eikä tähän suosittuun kohteeseen pääse tätä nykyä kuin veneellä.

Culture in Nature Laukaa -hankkeen projektipäällikön tehtäväkuvaan kuuluvat myös maastokäynnit. Lokakuisena kauniina iltapäivänä suunnistin kohti Kirkkoniemeä, jonne johtava silta oli vielä tuolloin pystyssä.

Kirkkoniemen infra on sinne johtavaa siltaa lukuun ottamatta kohtuullisessa kunnossa. Opasteet kohteeseen ovat kohtuulliset ja hiekkatien kuntokin varsin hyvä. Pysäköintipaikalla oli autoni lisäksi kaksi muuta autoa. Epävirallisen kaivetun veneväylän ylitse johti puurakenteinen silta, joka virtaavan veden eroosion ja kulumisen vaikutuksesta on nyt käyttöikänsä päässä. Kirkkoniemi on Metsähallituksen maata ja Metsähallitus joutuu retkeilijöiden turvallisuuden vuoksi purkamaan sillan nyt marraskuussa. Niemeen ei siis jatkossa pääse kuin vesitse tai jäitä pitkin.

Useissa keskusteluissa on toivottu uutta siltaa purettavan tilalle. Sillan ali on päässyt isollakin veneellä. Sillan muoto, jossa keskikohta nousee, teki siitä epävakaamman. Uusi silta voisi korkeudeltaan olla lähempänä penkkojen reunatasoa, koska niemen ympäri pääsee kiertämään veneellä. Kirkkoniemi on todella hieno kohde, jossa vanhat männyt luovat maagisen tunnelman. Rantaan pääsi helposti ja pienissä hiekkapoukamissa on todella hyvät uintimahdollisuudet.

Niemen päässä olevalla laavulla tapasin muita retkeilijöitä. Nelihenkinen Peurungassa syyslomaa viettämässä ollut porukka kehui vuolaasti kohdetta ja maisemia. Laukaalaiset isä ja tytär puolestaan kertoivat olevansa nuotiopaikan aktiivikäyttäjiä. Keskustelussa kummeksuttiin sillan purkupäätöstä, ja lupasin osaltani vaikuttaa positiivisen ratkaisun löytymiseen. Pois lähtiessäni pysähdyin läheisellä Hartikan kirkkomaalla, jonka vahvaan historiaan liittyy monia hienoja tarinoita.

Saraakallioiden kalliomaalausten saavutettavuus paranee tulevaisuudessa

Vetämäni Culture in Nature Laukaa -hankkeen pääkehittämiskohde on Saraakallion kalliomaalaukset, jonne pääsy maitse on todella hankalaa. Jatkossa kalliomaalaukset ovat parhaiten havaittavissa vesiltä päin ja kohteeseen rakennetaan kesällä katselulaituri. Laukaan satamasta on tarkoitus mahdollistaa venekyyti kohteeseen ja erilaiset digitaaliset ratkaisut tukevat kuvien havainnointia ja tarinaa.

Näkymä Saraakallioiden laelta Saraavedelle.

Laukaan Saraakallioiden maalaukset ovat Euroopan mittakaavassa merkittävä kohde, ja kasvava vierailijamäärä aiheuttaa omat haasteensa kohteelle. Luonnossa liikkuminen ja ainutlaatuisissa kohteissa käynti ovat tärkeä osa Laukaan matkailutarjontaa. Hanke pyrkii osaltaan esteettömyyteen, vastuulliseen retkeilyyn sekä luonto- ja kulttuuriarvojen säilyttämiseen. Jokaisen paikkakuntalaisen ja vieraan positiivinen suhtautuminen ja luonnonympäristön vastuullinen käyttö takaavat parhaiten kohteiden säilymisen tuleville sukupolville.


Laurin käynnin jälkeen Metsähallituksen omistama silta purettiin huonon kunnon vuoksi. Purkaminen aiheuttaa ymmärrettävästi huolta retkeilijöissä. Toistaiseksi Kirkkoniemen tulistelupaikoille ei pääse muuten kuin vesiteitse.

Lauri Jänis Projektipäällikkö, Culture in Nature -hanke

Viimeisimmät kirjoitukset

18.09.2024 | Kimmo Liimatainen
Uusi kasvo tiimiin: Kimmo Liimatainen
12.04.2024 | Sanna Jylänki
Mitä Laukaan Kehitysyhtiö tekee?
18.03.2024 | Vierailija
Täsmävalmennuksella osaava työntekijä – onnistuisiko?